ADHD lapsuudessa
Sisältää mainoslinkkejä, mainoslinkit merkitty *-merkillä. Miten adhd näkyy lapsuudessa? Kerron miten se minulla näkyi, miten se vaikutti elämään ja mitä kaikkea olisi voinut välttää jos hoitoon olisi ajoissa päässyt. Minun lapsuudessani adhd oli vielä aika tuntematon, joka nähtiin yleisempänä pojilla, jolloin tyttöjen kohdalla tutkimuksia paljon sivuutettiin. Onneksi nykypäivänä tilanne on eri ja pystytään reagoimaan jo lapsuusaikana tähän ongelmaan, se auttaa paljon kaiken kanssa.
Lyhyt elämäkerta nuoruudesta
Aloitetaan minun lyhyestä elämäkerrasta, jossa nähdään kokonaisuutta. Äitini mukaan ensimmäinen vuosi oli ihana ja helppo, olin tyytyväinen vauva. Vauvana söin, nukuin ja tein tavarat vaippaan enkä isompia itkenyt. Taaperoiässä kuitenkin ongelmia alkoi ilmenemään käyttäytymisen kanssa, jotka jatkuikin läpi nuoruuden. Olin 4-vuotias, kun isäni menehtyi ja omien päätelmieni mukaan tämä saattoi olla yksi syy minun epävakaan persoonallisuushäiriön kehitykseen. Minulla oli ongelmia käytöksessä, alkoholin, tupakan ja koulun kanssa. Kävin lastenkodeissa, kunnes lopulta minut sijoitettiin sijaisperheeseen. Sielläkin oli paljon asioita, jotka vain lisäsi mielenterveys ongelmia. Lopulta minut kotiutettiin ja kotona alkoi samat ongelmat käytöksen ja alkoholin kanssa, jolloin minut sijoitettiin loppuajaksi perhekotiin. Sieltä sitten muutaman vuoden päästä pääsin omilleni asumaan 17-vuotiaana.
Lapsuus adhd kanssa
Minä eikä perheeni tiennyt vielä minun lapsuus aikoina, että minulla on adhd, koska se diagnosoitiin minulle vastikään aikuisuudessa. Oma lapsuus adhd kanssa on ollut kyllä melkoinen vuoristorata ja taistelutanner. En ihmettele enää yhtään, miksei äitini vaan pärjännyt minun kanssa. Lapsena minua ei voinut enää ottaa edes kauppaan mukaan, kaikki lähtö- ja siirtymätilanteet olivat erittäin vaikeita minulle. Esimerkiksi kauppaan lähteminen meni loppujen lopuksi niin, että sinne ei päästy vielä tuntiinkaan lähtemään, koska minä makasin ja huusin vielä kotona lattialla. Muistan joitain tilanteita ja tunteita noista hetkistä vieläkin. Se vain ahdisti, suututti ja tuntui ihan mahdottomalta ajatukselta, että yhtäkkiä pitäisi lähteä johonkin. Sama tilanne oli myös jos jostain puistosta tms. piti lähteä pois.
Tunteiden säätely
Lapsuudessa olin paljon yksin, kukaan ei halunnut leikkiä tai pelata minun kanssani, koska olin niin herkkä ja temperamenttinen. En myöskään osannut pelata reilusti. Häviäminen ja pettymys oli mulle aivan liian vaikeita tunteita käsitellä. Tämän vuoksi kävin myös OYS lasten psykiatrilla terapiassa muuan vuoden ajan. Joitain kertoja, kun pelattiin äidin ja veljen kanssa, saatoin alkaa keksimään uusia sääntöjä jos olin häviöllä. Monesti myös äiti ja veli joutui luovuttamaan voiton minulle, koska muuten siitä olisi syntynyt show. Hermostuin, suutuin ja huusin herkästi. Kaikki tunteet olivat erittäin vahvoja ja siksi niitä oli vaikea säädellä. Voit siis kuvitella kuinka olin sekaisin tunteitteni ja ajatuksieni kanssa jo tuolloin.
Keskittymisongelmat
Koulun alkaessa keskittymisongelmat tulivat paremmin ilmi. Jo kouluun ja em. terapiaan lähteminen oli viime tinkaan juoksemista. Olin siis vain niin ajatuksissani ja touhusin kaikkea muuta, että unohdin lähteä kouluun. Luokassa tunnilla ollessa kaikki pienetkin äänet vaikuttivat negatiivisesti keskittymiseeni. Joku yskäsi tai kiikkui tuolilla niin se sai minut herpaantumaan niin, että saatoin suuttuakin siitä. Välillä saatoin käydä teroittamassa kynää luokan roskiksella ihan vaan sen takia, etten jaksanut istua paikallaan ja minulla oli tylsää. Tylsyyttäni myös häiritsin muita tunneilla ja se saikin loppujen lopuksi opettajat siihen pisteeseen, että minun on parempi pienluokassa. Kaikki lukemistehtävät oli erittäin vaikeita, sanalliset tehtävät kokeessakin saattoi jäädä kokonaan tekemättä. Joskus ala-asteen loppuvaiheilla saatoin suuttua joistain asioista niinkin paljon, että pakkasin repun ja lähdin kotiin kesken koulupäivän. Kotona vaikeuksia kohdatessani kotiläksyjen kanssa saatoin myös repiä kirjoja ja heitellä niitä suutuksissani. Suutuin herkästi jos en ymmärtänyt tehtävänantoa tai en pystynyt keskittymään läksyihin.
Kiinnostuksen kohteet
Tämä on minulla vaikuttanut niin nuoruudessa kuin aikuisuudessakin. Kiinnostuksen kohteet on vaihdellut paljon, tulee uusia ideoita ja mielenkiinnon kohteita, ne myös lähtee nopeasti kyllästymisen vuoksi. Olen paljon nuoruudessani aloittanut harrastuksia ja niistä lähes kaikki lopetin jo puolen vuoden sisään. Ammattikoulujakin olen aloittanut jo neljä kertaa, vain yhden tutkinnon suorittanut kokonaan ja senkin aikuiskoulutuksessa työpainotteisesti. Kaikki nämä ammattikoulu opinnot on loppuneet jo puolen vuoden tai jopa vain kahden kuukauden sisään. En vain ole malttanut odottaa, että pääsen jo tekemään näitä töitä ja koulussa istuminen on käynyt liian tylsäksi. Osassa alassa on ollut myös niin, että olen vain kyllästynyt kyseiseen alaan ja halunnut jo jotain muuta sekä joissain liiallinen paine on saanut minut pois alalta.
Adhd osana elämää
Aiheita ja kerrottavaa omasta kokemuksestani adhd kanssa on enemmänkin, pidetään kuitenkin artikkeli simppelinä ja kerron vielä vähän omia ajatuksia tähän loppuun. Itselläni on adhd osana elämää, ikävä kyllä. Koen, että elämäni olisi ollut todella paljon helpompaa jos nämä kaikki asiat olisi olleet itselle helpompia. En kuitenkaan voi menneisyyteen vaikuttaa, joten pyrin keskittymään tulevaan. Miten voin auttaa itseäni jatkossa näissä asioissa? Kuinka voin helpottaa oman tien kulkemista? Ainakin minulla on helpompi ymmärtää itseäni ja lapsuuden ajan käyttäytymistä sekä ongelmia. Toivon myös kääntäväni tämän ja kaikki muut omat mielenterveydelliset asiat omaksi voimavaraksi ja näin voida auttaa muita.
Itselläni on ollut pitkään nukahtamisen kanssa ongelmia juuri adhd takia, kun ajatukset vaan juoksee eikä aivot osaa rauhoittua nukkumaan. Ehdottomasti itselleni toimivin keino rauhoittaa mieli ja ajatukset on ollut kuunnella äänikirjoja. Kun ei pysty kirjoihin keskittymään ja lukeminen on vaikeaa, äänikirjat helpottaa tässä ihan älyttömästi. Bookbeatia pääsee nyt kokeilemaan ihan ilmaiseksi kokonaisen kuukauden ajan alla olevasta bannerista, saat jopa 20 tuntia kuunteluaikaa. Tilauksen voi peruuttaa ihan milloin vain. Etu koskee vain uusia BookBeat-käyttäjiä. Klikkaa banneria ja rekisteröidy!
*-Vakautta vailla-
2 kommenttia
Kirsi
Hei,
Kiitos päräyttävästä artikkelista. Monessa kohdassa tunnistin itseni, olin se “vaikea tapaus” tai liikkuvainen lapsi mutta myös ongelman aiheuttaja. Peittelin ala-asteella osaamattomuuttani agressiivisella käytöksellä, en hahmota numerosarjoja yms.
Mulle diagnoosin saaminen oli tunteikas hetki, olin aina pitänyt itseäni tyhmänä koska kuitenkin yritin oppia, mutta huonolla menestyksellä.
Onneksi nykyään koululuokissa annetaan yksilöiden olla yksilöitä eikä vaadita, että kaikki olisivat veistetty samasta puusta…
Olisi aivan mahtavaa jos voit käydä vilkaisemassa (ja ehkä jopa kommentoimassa) meikäläisen juttuja.. ✍️
Terveisin,
K
Anniina
Hei!
Kiitos ihanasta kommentista.
Joo nuo onkin aika yleisiä oireita, mistä huomaa adhd:n melko selvästi ja toki vaikuttaa myös elämään ihan hurjasti.
Diagnoosin saaminen kyllä helpottaa, vaikka se alkuun tuntuukin todella oudolta.
Itse olin jo jonkun aikaa ennen tutkimuksiakin asennoitunut diagnoosiin, mutta sen saatua oli kuitenkin aika hämmentynyt olo.
Entiseen verrattuna kuitenkin adhd:n suhteen on jo niin paljon kehittynyt hoitomuodot yms. ja ihmisten ymmärrys asiaa kohtaan, onneksi.
Vakautta vailla