Hoitoon pääsy ja diagnosointi
Mielenterveyspalvelujen hoitoon pääsy ja diagnosointi on pitkä prosessi, etenkin jos puhutaan adhd tutkimuksista, mutta myös muista mt palveluista. Se, kuinka mielenterveys- ja päihdepuoli on niin ruuhkautunut, että vain harvat saa tarvitsemaansa hoitoa tai mitään hoitoa ylipäätänsä; on erittäin huono asia ja sille pitäisi jo tehdä jotain. Niin moni on jopa menehtynyt, kun apua ei vain ole saanut ja yleensä pitää jo jotain tapahtua ennen kuin hoitoa pystytään aloittamaan. Toki näissäkin varmasti pyritään siihen, että niin sanotusti eniten hoitoa tarvitsevat menevät edelle ja vähemmän tarvitsevat pääsee jonon hännille. Ikävä kyllä, mutta aina ei näidenkään arviot hoidon tarpeesta osu yhteen tarpeen kanssa, eikä tunnu aina menneisyydellä olevan merkitystä hoitoon pääsemisessä. Tosiasia kuitenkin on se, että kaikki tarvitsisivat hoitoa jos sitä on kerran hakenutkin.
Mielenterveyden hoito
Tänään olen miettinyt omaa mielenterveyden hoidon aloitusta, hakeutumisprosessia ja hoidon jatkumista. Elämässäni on ollut joitain hyviä jaksoja, jotka yleensä aina päättyvät äkillisesti mielenterveyden romahtamiseen. Ennen nykyistä hoitoani, kun vointini romahti äkillisesti hyvin voimakkaasti, pääsin hoitoon pikaisesti ja tällä kertaa se ei ollut vain sairaanhoitajan ´´ensiapua´´, vaan tutkittiinkin perinpohjin diagnooseista lähtien. Tämä jos jokin on avannut silmiäni enemmän kuin monen vuoden aijemmat pätkittäiset ´´ensiapu´´ hoidot. Ennen nämä hoitojaksot ovat olleet semmoisia, että olen käynyt juttelemassa sairaanhoitajien kanssa kuulumisia ja kun olen voinut taas hetken paremmin, hoito lopetettiin. Kuitenkin aina jonkin ajan kuluttua vointi romahtaa kahta kauheammin ja taas aloitetaan juttelusessiot. Tälläkin kertaa pelkään, että näin käy, vaikka terapeuttini vakuuttelikin, että ei nämä käynnit siihen lopu vaan etsitään oikea hoitomuoto jatkoksi.
Diagnoosi
Pitkän tutkimusprosessin jälkeen eilen oli viimein lääkäriaika, jossa sain diagnoosin. Tähän mennessä olimme tehneet persoonallisuuskyselyn, BDI:n, MDQ:n, TSQ:n sekä ADHD-kyselyt ja muut siihen kuuluvat. Tämä prosessi diagnoosiin asti on kutakuinkin kestänyt noin puoli vuotta ja sen aikana olenkin paljon joutunut miettimään menneisyyttä, itseäni, oirekuvia ja mahdollisuutta näihin diagnooseihin. Se on paljon avannut omia silmiä ja selvittänyt ajatuksia. Lääkäri kertoi, että kriteerit todellakin täyttyy epävakaaseen persoonallisuushäiriöön sekä ADHD:hen. Olin kyllä valmistautunut jo näihin diagnooseihin, mutta nyt kun se on todellista, niin se hämmentää hieman ajatuksia. Vihdoin voin ajatella asioita menneisyydestä sekä omia käyttäytymisiä, että mistä ne todella on johtunut. Se tavallaan huojentaa mieltä, mutta silti tunnen katkeruutta siitä, että jos nämä olisi selvitetty jo kauan aikaa sitten, niin olisinko kokenut kaikkea tätä elämäni aikana.
Ehkä tämäkin on silti niitä asioita, jotka on todella parempi myöhään, kuin ei milloinkaan. Ainakin minulla on nyt tieto tästä ja ymmärrys siitä, kuinka se vaikuttaa elämään ja käyttäytymiseen. Pystyn edes tästä eteenpäin vaikuttamaan ja saan apua juuri siihen mikä minua on vaivannut koko ikäni.
Impulsiivisesti epävakaa adhd
No se, mikä kombo tämä on niin onhan se aikamoinen jo tiivistettynä otsikkoonkin. Epävakaan persoonallisuushäiriön tyyppejä on erilaisia ja minulla on niistä impulsiivinen häiriötyyppi. Jo pelkästään adhd:hen kuuluu impulsiivisuutta, mutta että vielä joku toinenkin joka vielä lisää sitä. Oon erittäin kiinnostunut rikollisuudesta ja olenkin kuunnellut jo varmaan kaikki truecrime podcastit ja murha dokkarit, joissa paljon käy ilmi, että monella näistä rikollisista on todettu epävakaa persoonallisuushäiriö. Älä huoli, en minä murhaaja ole, enkä semmoiseen kykenisikään, vaikka epävakaa olenkin. Eikä se myöskään tarkoita, että jos epävakaa on niin olisi ´´murhaajariskiä´´. Minussa se saa kuitenkin ajattelemaan asioita vain lisää ja nimenomaan siitä, kuinka vakavasta häiriöstä onkaan kyse.
Rahankäyttö
Itsehän kyllä olen impulsiivinen vähän joka kantilta. Raha on muunmuassa yksi niistä asioista ja se mikä tulee, se myös menee. Minun kohdallani vain turhan nopeaa, turhiin asioihin ja pelaamiseenkin. Saatan innostua kokeilemaan asioita ja niin olenkin jo tilannut siihen tarvittavat tuotteet sitä enempää miettimättä. Sohvalla maatessani katson telkkaria ja nuin vain puhelin onkin jo kädessä maksamassa pikakasinolle euroja muutamaa pelikierrosta varten, koska oli tylsää. Myös siinä sohvalla on riskinsä sille, että jotain tiettyä mitä kaapissa ei ole, alkaa tekemään mieli ja sillon olenkin jo ovella menossa hakemaan sitä kaupasta.
Käyttäytyminen
Käyttäytymisessä näkyy impulsiivisuus myös aika selkeästi. Sanon just sen mitä ajattelen, joskus vähän turhan karkeastikin. Jotkin pienetkin asiat saa minut ärsyyntymään vahvasti ja yleensä siitä mainitsenkin heti. Autolla ajaessa mummo rukka edessä jarruttelee ja hidastelee sunnuntai-ajelullaan, ennen kuin kerkeän edes mummon perään niin jo siinä hetkessä olen kerennyt huutaa kolme kirosanaa ja jauhamaan kaiken maailman kuskeista, jotka ei osaa ajaa. Saatan myös aika impulsiivisesti ohittaa tämmöisissä tilanteissa.
Ajatuksien tulos
Nykypäivänä olen kuitenkin löytänyt tähän jonkinlaisen suodattimen, eli ihan kaikkea en kuitenkaan suolla ulos ajattelematta, vaan osaan hetkeksi pysähtyä miettimään asiaa tarkemmin ennen kuin sanon kaikkea. Ehkä se johtuu siitä, että olen joutunut viime vuosina paljon ajattelemaan asioita eri kantilta, löytämään vastauksia ja keinoja siihen, että olo helpottuisi ja asiat sujuisi paremmin. Pidin hetken tauon jopa tämän tekstin kirjoittamisesta ja mietin, kuinka mietteliäs ihminen minusta onkaan tullut ja se on hyvä. Kunhan niitä asioita ei jää paisuttelemaan. Mietiskely on kuitenkin joskus rakentavaakin, jos osaa ajatella asioita niin, että ne ei luo itselle liikaa paineita.
Joitakin keinoja olen löytänyt ja niistä myös hyötynyt. Ne ei kuitenkaan poista sitä, että mieli on adhd ja keskittyminen ei pysy olennaisessa. Tämä on sitä itseään ja tämän kanssa on opeteltava elämään. Ja ei, tämä ei ole niin kutsuttu ´´supervoima´´, tämä on rasite.
❤️Vakautta Vailla❤️