Mennään tällä kertaa vähän iloisempiin asioihin. Viime aikoina olen ollut virkeämpi ja voimia on ollut ihan erillain kuin aikaisempina viikkoina. Olen jo monta viikkoa istunut sohvalla pitkät päivät ja miettinyt menneitä syviä ja asioita vaikeita. Menneistä ei niinkään mieli sakene, mutta välillä tämän hetkinen tilanteeni työttömänä ja toimettomana saa mut tuntemaan synkkiä, nimittäin kerkesin tämän kaiken stressin ja työuupumuksen lomassa lihoa 10 KILOA! Löysin kuitenkin jotain, mikä saa minut näkemään hyviäkin asioita..

Pois silmistä, pois mielestä

Tämän stressin aikana olen lähinnä kävellyt peilin ohi ja pyyhkinyt mielestä sen, miltä peilissä näyttää. Tietäen kuitenkin, että sen kymmenen kiloa näkyy peilikuvassa varmasti. Se jos joku on masentavaa. Yhtenä päivänä kuitenkin pysähdyin peilin eteen ja järkytyin. En ole edes raskausaikana ollut näin lihava. Olen aina ollut suhteellisen pienikokoinen ja hoikka, siksi näky viilsi syvältä sielusta ja silmistä. Päätinkin, että nyt on mun aika ottaa niskasta kiinni ja kerätä voimia lähteä kuntosalille. Laitoin eräälle kuntosali-yrittäjä kaverilleni viestin ja pyysin kirjaimellisesti apua. Onneksi kaveri otti kopin ja tsemppasi mua salille, nimittäin nyt melkein parin viikon ajan siellä käyneenä tuntuu kuin olisi uus ihminen herännyt henkiin. Tunnen taas niitä onnistumisen tunteita, kun olen jaksanut lähteä salille ja huomaankin, että onhan mulla hyvinkin lihaksikas kroppa vieläkin!

Kiitos fyysisen työn ja aijemman kuntosali harrastuksen, minulla on hyvinkin lihaksikas kroppa naiseksi. Olen aina ajatellut, että en halua liian lihaksikasta kroppaa, koska se on liian miehekästä. Siltikin, kun salilla pääsee purkamaan sitä sisäistä huonoa oloa painoihin, tuntuu olo niin voimakkaalta, että jo se saa mun leuan takaisin ylös rinnasta ja sillon just tuntuukin, että vois vain treenata kovempaa. Vaikka vähän oman maun ylikin kehittyisi, en ottaisi sitä enää pahaksi. Se saa mut muistamaan, kuinka mä oon tehny töitä täällä itseni kanssa. Joten jälleen kerran muistutan suakin, että jos ei vain enää tunnu mistään saavan niitä onnistumisen tunteita, niin lähde tekemään jotain, missä sä tiedät onnistuvasi. Piirrä piirustus, kuntoile tai tee jotain mikä just sua voimaannuttaa!

Tekemistä tekemisen perään

Minähän olen tunnetusti oikea asioista asioihin hyppääjä, eikä tämä jouten olo ole asiaa muuttanut miksikään. Jotenka, olen tässä muutaman kuukauden aikana kerennyt jo kokeilla tarot-kortteja, opiskella valintakoe tenttiin, innostua maalauksesta, käynyt kuntosalilla, striimannut pelejä, miettinyt kaiken maailman opiskelumuotoja ja työmahdollisuuksia yrittäjyydestä vaipanvaihtoon.. Eli siis on ollut asioita, jotka saanut mua liikkeelle ja innostumaan. Ainoa asia mikä tässä innostumisen myötä myös tulee, on myös kyllästyminen. Uskoisin sen johtuvan adhd:sta hyvin pitkälti. Olen ollut kuitenkin ihan onnellinen, kun on ollut tekemistä ja ideoita, joita kokeilla. Moni näistä on antanut myös voimaa ja pitänyt mieltä koholla.

Välillä tunnen kuitenkin ehkä jonkunlaista häpeääkin siitä, minkälainen olen. Keksin tai löydän jotain oikein mielenkiintoista, joka saa mut tekemään kaikkeni, jopa viimeiset eurot kuluttamaan siihen jos se sitä vaatii, että pääsen sitä toteuttamaan. Kaikki nyt heti-ajatus on vahvasti läsnä. Teen sitä asiaa muutaman päivän, ehkä jopa muutaman viikon ja huomaankin sen jo hiipuvan taka-alalle joko toisen innostuksen myötä tai se vaan jää vähemmälle ja kohta unohtuu kokonaan. Tämä ei sinänsä minua haittaa, ehkä toiset ajattelee, että ´´noniin ja taas Anniina keksi jotain siistiä, mikä kestää ehkä viikon´´, mutta mitä sitten? Minä teen just sitä mikä mua sillä hetkellä innostaa ja mistä mä saan sitä hyvän olon tunnetta, kaikkien pitäisi. Vaikka se kestääkin viikon, niin ainakin mä olen ollut onnellinen sen viikon. Ei anneta siis muiden lannistaa meitä, me tehdään just niinkuin parhaaksi näämme!

Positiivisia ajatelmia

Tällä hetkellä olen onnellinen. Miehelläni on vapaa viikonloppu (harvoin näitä tarjolla), tyttöni on ollut viikonlopun kotona ja ollaankin tässä viikonloppu yhdessä touhuttu kaikkea mukavaa. Eritoten olen ylpeä itsestäni siinä, että olen jo kuukauden ajan miettinyt, kuinka meidän takapiha ja patio pitäisi laittaa talviteloille ja tänään minähän sain jostain supervoimia ja niin lähdimmekin mieheni kanssa pihaa siivoamaan. Olen myös viimein kuurannut keittiön kunnolla, jota olen jo muutaman päivän kironnut. Tyttären kanssa maalailtiin upeita taideteoksia ja saimmekin sillä vähän aikaa pois puhelimen ja muiden älylaitteiden parista.

Minulla on aina sillon tällön vaikea sanoa ääneen, kuinka ylpeä olen itsestäni. Nykyään olen kuitenkin yrittänyt pysyä positiivisena ja ajatella asioita sen paremmalta puolen. Meidän pitäisi enemmän pysähtyä miettimään; keitä me ollaan, minkälaisen elämän me ollaan käyty läpi, miltä tällä hetkellä tuntuu ja mikä siitä tunteesta tekisi paremman. Tekisikö siitä paskasta tunteesta paremman se, että sä olisit joku toinen? Tai auttaisiko se, että se tunne vaan ykskaks poistetaan? Myönnän, yhä usein ajattelen samoin; no oishan nyt asiat paremmin, kun pystyis vaan muuntautumaan täysin eri ihmisen rooliin vaikean tilanteen tullen. Mutta pystyisitkö sä siinä vaiheessa tuntemaan, että; ´´hitto mä onnistuin tässä, mä pääsin tästäkin yli, minä tein sen!´´? Mikä sen parempi tunne kun ylpeys itsestään, sitä meidän pitäisi opetella ajattelemaan enemmän.

Tähän loppuun annan vaikean tehtävän: Pysähdy kerran päivässä kertomaan itsellesi yksi asia, josta olet itsessäsi ylpeä!

❤️Vakautta Sinulle❤️