Elämäni epävakaana

Puhutaan tänään siitä mitä on minun elämäni epävakaana, tästä aiheesta on yllättävän moni ollut kiinnostunut. Kuten aijemminkin sanottu; en ole ammattilainen ja tämäkin artikkeli kertoo siitä, kuinka epävakaa minulla näyttäytyy ja mitä itse asiasta tiedän.

Persoonallisuushäiriö

Aloitetaan vaikka sillä, mitä persoonallisuushäiriö itsessään tarkoittaa. Jokaiselle ihmiselle kehittyy oma persoonallisuus noin 25 ikävuoteen asti. Yllättävää kyllä, mutta ihmisen ihan ensimmäinen vuosi on ratkaisevin. Suosittelen lukemaan ´´Lapsuuden kehityksellinen trauma´´-kirjan, mikäli aihe kiinnostaa enemmän. Kirja käsittelee asiaa ihmisen ensimmäisestä vuodesta laajemmin ja liittyy hyvin myös epävakauteen. Kuitenkin ihmisen persoonallisuuden kehityksessä saattaa tulla ongelmia erinäisten traumojen ja muiden mielenterveyden tai sairauksien myötä ja silloin ihmisen persoonallisuuteen saattaa tulla niin kutsuttu ´´häiriö´´. Häiriö ei siis tarkoita, että meissä olisi vikaa, vaikka se äkkiseltään siltä kuulostaakin. Meidän persoonallisuus ei vain ole saanut kehittyä rauhassa ja toivotuissa olosuhteissa, meistä itsestään riippumattomista syistä.

Parisuhde epävakaana

Aijemmin, kun epävakaan oireeni olivat vielä erittäin vahvat ja vaikutti elämääni, huomasin usein hakeutuvani semmoiseen elämäntilanteeseen, joka ei suosinut vakautta. Tällä tarkoitan esimerkkinä sitä, että hain sellaista parisuhdetta, jonka tiesin jo heti, että tämä ei tule onnistumaan. Sehän kuulostaa jo ihan idioottimaiselta, mutta sitä se oli. Elämäni on nuoruudessa jo ollut sekaisin, en ole saanut sellaista emotionaalista läheisyyttä perheeltä ja muilta itselle tärkeiltä ihmisiltä niin sitä myös tiedostamatta hakee aikuisuudessakin. Myöhemmin vasta olen tämän asian oivaltanut ja se käy kyllä järkeen tarkemmin ajateltuna. Näistä parisuhteista johtuen elämäni oli epävakaa, kuin myös minä itse.

Se miten epävakaus minussa näkyy eniten on parisuhteet, toisin sanoen ne on ollut yhtä helvettiä. Myös elämäkerta-blogissani olen kertonut, kuinka jo lapsena olin takertuvainen ja hylkäämisenpelko oli suuri, niin se jatkuu aikuisenakin. Pelkään siis parisuhteissakin, että tulen petetyksi, jätetyksi, hylätyksi jne. ja se myös aiheuttaa luottamuspulaa, mustasukkaisuutta ja itsetunnon puutetta. Vaikkakin itsetunto ja minäkuva minulla on muutenkin jo ihan vääristynyt, niin parisuhteen tuomat ongelmat ei ole auttanut niitä.

Minäkuva

Tästä myös päästään siihen minäkuva-asiaan. Epävakaalle on yleistä, että minäkuva on vääristynyt. ´´En riitä mihinkään, en osaa tai ole kyllin hyvä, en kelpaa sille, epäonnistun kuitenkin..´´ ja nämä pyörii repeatilla päässä. Tämähän tietenkin vaikuttaa todella paljon parisuhteeseen ja muihin läheisiin suhteisiin.

Olen huomannut, että tarvitsen puolisolta paljon varmuutta, varmuutta siitä, että olen kyllin hyvä ja riitän. Todistella ei tarvitse, mutta kunhan ymmärtää minun päänsisäiset vaikeudet ja vastaa asiallisesti ja ennen kaikkea rehellisesti. Minulle valehtelu pienestäkin asiasta on järjettömän suuri asia. En siedä sitä, enkä myöskään kestä sitä. Jos esimerkiksi siis parisuhteessa puoliso valehtelee pienestä asiasta, se saa minut niin epävarmaksi, että saatan menettää luottamuksen jopa kokonaan. Alan miettimään, että miksi piti valehdella, olenko sittenkään kyllin hyvä jos pitää valehdella, mikä saa valehtelemaan, onko totuudessa kaikki mitä pitäisi tietää. Tämä ei ole itselle helppoa, eikä myöskään puolisolle.

Vääristynyt minäkuva näkyy minulla myös työssä. Olen erittäin itsekriittinen ja täydellisyyden haluinen, en tiedä tuleeko se loppujen lopuksi adhd:sta vai epävakaasta vai jostain muusta, mutta haluan siitäkin tässä mainita. Työssäni koen paljon tunteita ja ajatuksia siitä, että olenkohan tarpeeksi hyvä työntekijä, teenkö hommat tarpeeksi hyvin pomon mielestä, olenko pitämisen arvoinen työntekijä jne. ja nämä on erittäin raskaita, kun kuitenkin siihen päälle pitää ne työt hoitaa. Sen takia pelkkä fyysinenkin työ tuntuu olevan itselleni niin henkistä kuin fyysistä.

Impulsiivisuus ja tunteiden säätely

Itselläni on ainakin tunteet erittäin ailahtelevia. Yhtenä hetkenä itken ja mietin, kuinka epäonnistunut olen elämässäni ja toisena hetkenä olenkin ihan tyytyväinen ja näen kaikki hyvät asiat elämästäni. Näistä hetkistä sen verran, että näinä huonoina hetkinä olen erittäin impulsiivisesti valmis päättämään jo päiväni. Käytännössä siis ajatellaan, että aamulla herään ja on paska olo, tirautan kyyneleen ja mietin asioita. Siinä hetkessä saatan jo alkaa miettimään, että mitä mää täällä enää teen. Tästä menee muutamasta tunnista vuorokauteen, että olen jo ihan tyytyväinen. Impulsiivisuus näkyy minussa myös suuttumisena, suutun herkästi enkä osaa sitä hallita. Vaikea taaskaan sanoa onko tämä adhd:n vai epävakaan aiheuttamia asioita, mutta kumpaankin liittyy samankaltaista impulsiivisuutta. Epävakaassa se saattaa tosiaan näkyä myös itsetuhoisuutena. Lisää impulsiivisuudesta artikkelista: ´´Hoitoon pääsy ja diagnosointi´´.

Musta-valkoajattelu

Minulla tämä musta-valkoajattelu on aika vahva. Käytännössä on joko mukavia ihmisiä tai sitten on ei-mukavia ihmisiä. Joko ollaan täysillä tai ei ollenkaan. Asiat ja teot joko toimii tai ei toimi. Eli kaikki joko on tai ei, ei ole välimuotoja. Varsinkin ihmissuhteissa olen erittäin vaativa nykyään. Ihmiseen joko voi luottaa tai siihen ei voi luottaa, jos en pysty luottamaan niin se ihminen saa lähtä. Varmaan myös tästä syystä minulla ei enää järjin montaa kaveria olekaan, mutta ennemmin olen yksin, kuin huonojen kavereiden keskellä. Tähän asiaan liittyen kuulin erittäin hyvän viittauksen epävakaaseen liittyen; epävakaa voi parhaiten yksin autiolla saarella. Tässä viitataan siihen, että saarella ollessa ei ole ihmisuhteita, joista tarvisi stressata tai ei ole ketään kehen tarvitsisi luottaa, ei ketään kenen takia olla hyvä tai riittää. Näen tämän itsessäni ainakin ja se pitää paikkansa. Silloin, kun olen ollut yksin ilman parisuhdetta niin voin hyvin, mutta yleensä parisuhteessa ollessa nämä oireet näkyy itsessäni liikaa.

Tänä päivänä olen suhteellisen vakaassa parisuhteessa luotettavan ja ymmärtäväisen ihmisen kanssa. Tämä on isoin asia, mikä on vaikuttanut positiivisesti epävakauden kanssa. Epävakaan sanotaan helpottuvan 10 vuoden päästä, tällä varmaan viitataan lähinnä siihen, että ihminen kasvaa ja kehittyy niin paljon 10 vuodessa, että elämäntilanne on silloin niin eri ja se edesauttaa epävakautta. Itselläni auttoi eniten se, että vaihdoin yksinkertaisesti maisemaa vuoden ajaksi. Muutin sellaiseen paikkaan, josta en tuntenut ketään. Siellä asuessani vain oivalsin asioita, opin olemaan yksin ja aloin nauttimaankin siitä, siellä ollessani myös opin, että ihmisistä irti päästäminen on ihan fine, eikä elämä kaadu siihen jos suhteesta ei tulekaan mitään. Opin myös pitämään rajani siinä mitä haluan ja mitä en, jos joku ihminen ei tunnu hyvältä niin ei kannata väkisin yrittää ja pitää elämässä mukana. Vaikka tänä päivänä on helpompi olla ja parisuhteessakaan ei tarvitse stressata koko aikaa, niin en ole parantunut tai en voi sanoa etteikö minulla oireita edelleen ole, niitä on ja paljon, niitä on vaan ymmärrettävä.

❤️ Epävakauden keskellä vakautta vailla❤️