Myday:tä ja masennusta
Vastapainoksi ihanalle onnellisuutta käsittelevälle blogille tässä nyt vähän tämän päivän fiiliksistä. Sanoin kyseisessä blogissani, että sinä saat olla onnellinen. Sanon myös, että sinä saat olla surullinen. Semmonen päivä tänään ja sellaisesta halusinkin nyt kirjoittaa.
Heräsin myöhään päivällä, kun mieheni herätyskello soi ja hän lähti iltavuoroon. Ensimmäisenä mietin, että mitähän sitä sitten tänään tekis. Niinkuin joka päivä. Talossa ois kyllä tekemistä, mutta voimia ei oikein tunnu olevan, vaikka kuitenkin ahistaa olla tekemättä mitään. Ikuinen oravan pyörä. Kuitenkin onnekseni huomasin, että sentään minulla on mtt-käynti tänään. Puhuimme tällä kertaa parisuhteesta, sen ongelmista ja myös vähän jaksamisestakin. Oli vapauttavaa puhua ja vähän itkeäkin. Vastapainoksi me myös nauretaan terapeutin kanssa, mikä on minusta kivaa. Kuitenkin terapia-käynnin jälkeen tulin kotiin, keitin kahvia ja mieli on haikea. Tällä hetkellä tunnen yksinäisyyttä ja ahdistusta itsestäni. Niinkuin elämäkerta-blogissakin on lapsuudesta jo käynyt ilmi, niin minulla ei ole tänäkään päivänä montaa kaveria. Tänä päivänä olen vain työntänyt kaikki pois. En halua draamaa, en halua ylimääräistä kuormitusta itselleni erilaisista ihmissuhdeongelmista enkä oikein luotakaan kehenkään enää. Mutta en haluaisi olla yksinkään koko aikaa. Tuntuu, ettei ole enää ketään. Perheeni asuu kaukana ja siihenkin kuuluu vain äiti. Toisaalta oon onnellinen siitä, ettei tarvi stressata ihmissuhteista, mutta toisaalta ei tarvisikaan, kun olisi semmoinen ystävä, kehen vaan luottaisi. En myöskään osaa ottaa yhteyttä, en vain enää tiedä kehen edes ottaisi yhteyttä.
Se nyt on ainakin selvää, että tänään on huono päivä. Kertakaikkiaan huono päivä. Mutta näitä tulee, niitä menee ja toinen päivä onkin jo parempi. Haluaisin töihin, mutta toistaiseksi hakemuksista ei ole kuulunut. Eikä myöskään työkkärin päätöksistä karenssista, koska irtisanouduin työstäni työuupumuksen vuoksi. Paljon aiheita stressata, vaikka tiedän, että olen yrittänyt parhaani ja stressaaminen ei tuo mulle töitä, päätöksiä eikä rahaa. Karu fakta. Yritän siis vain levätä ja keksiä itselleni rakentavaa tekemistä, johon mun voimat riittää. Tämmöisiä päiviä saa olla sinullakin. Meillä kaikilla joskus on.
Onko pakko jaksaa?
Tällä hetkellä kahvini on jo kylmää, juon sitä silti. Mietin vaan, että mitä mun pitäis vielä tehdä toisin. Eikö onnellisuus vois vaan tulla ja jäädä. Eikö nuo kaikki mielenterveysongelmat vois vaan lähteä ja pysyä pois. Ikävä kyllä, ei se taida olla niin helppoa. Tuudittaudun ajatuksella, että ainakin olen päässyt hoitoon ja aloitan jossain välissä näillä näkymin traumaterapian ja diagnooseja selvitellään. Kyllä se tästä vielä jossain välissä helpottaa. Vaikka niin ajattelen ja ymmärrän, että asiat ei nyt kuitenkaan ole niin pahasti miltä se nyt tuntuu, niin silti kyyneleet työntyy väkisin silmistä.
Kaadan keittimestä kuumaa kahvia jo kylmettyneen kahvin sekaan. Keitinkin jo sammunut. Kahvi on kuitenkin kuumaa ja kitkerää. Yhtä kitkerää, kuin mun mieli just nyt. Toinen hetki olen tyytyväinen ja nautin pienistäkin asioista, toinen hetki oon vaan niin romuna. Yritän pysytellä ajatuksien kanssa järkevyydessä, tosin se on välillä vaikeaa tässä mielentilassa. Tällä hetkellä mieleen työntyy jatkuvasti ajatuksia siitä, miten joku asia on huonosti ja kuinka ne asiat masentaa. Sitä mukaa yritän vain ajatella asioita, jotka on hyvin. Masentavat ajatukset ja hyvät ajatukset siis taistelee kolmatta maailmansotaa pään sisällä. Pitäis varmaan vaan lopettaa ja lähtä tekemään jotain. Pelaaminen saa ajatukset aivan muualle, mutta oon jo valmiiksi kärsinyt migreenistä nyt toista päivää jatkuvalla syötöllä, niin se ei taida olla hyvä ajatus tähän hetkeen. Lenkille olis hyvä lähtä, mutta ajatus ahistaa jo kun pitäis jaksaa ponnistella.
Onko pakko jaksaa? Vastaisin, että ei tarvitse aina jaksaa. Niinkuin aijemminkin mainitsin; jos ei ole voimia, niin ota aikaa ja lepää. Ehkä tänään aijon tehdä vaan sitä. Laitan takkaan tulet, ehkä myös saunaan ja käyn löylyissä. Mikäli jaksan, niin pulahdan vielä poreammeessa mutkan. Ehkä se saa ajatuksia muualle ja auttaa hieman rentoutumaan. Toki välillä on myös hyvä pysähtyä ajatuksien kanssa ja surra surut pois. Joskus kuitenkin haluan niitä vältellä ja auttaa itseäni asioista pois, varsinkin jos se murehtiminen ei auta tilannetta eikä selvitä ajatuksia. Tällä hetkellä tuntuu, että olen riittävästi murehtinut ja taikinoinut ajatuksieni kanssa. Se saa riittää.
♥️Ja ei, kylmä kahvi ei kaunista.♥️